skip to Main Content
Paloni Kesäksi Turkuun

Kotimaisen ja eettisen muodin uranuurtaja Paloni tuo myymälänsä kesän ajaksi Vanhalle Suurtorille Brinkkalaan Taitokeskus Turun tiloihin.

– Paloni on alusta lähtien ollut vahvasti suomalaisen käsityötaidon ja vaate- sekä korusuunnittelun puolestapuhuja. Sillä linjalla jatkamme yhä edelleen, toteaa Palonin perustaja ja omistaja Minna Särelä.

Palonin tuotevalikoimaan kuuluu maineikas joukko suomalaisia kärkinimiä ja brändejä, kuten muun muassa ekomuotia edustavat Vietto ja Mirrie, nykymuotoilijoiden korusuunnittelua Anna Heino ja Miia Magia, sisustuksen puolelta puolestaan muun muassa Design Palet sekä Munkaa Designin keramiikka.

Paloni on jo vuosien ajan luottanut Pop up -myymäläkonseptiin, jossa kesämyymälöiden paikat vaihtuvat. Paloni on vieraillut aikaisempina vuosina New Yorkissa, Helsingissä, Savonlinnassa, Fiskarsissa ja nyt siis tänä kesänä Turussa.

– Turku oli luonteva valinta nimenomaan kesäksi. Kaupunki on elävä, kaunis ja Vanhan Suurtorin ympäristö houkutteleva, Särelä toteaa.

Taito Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Tiina Aalto on erityisen tyytyväinen Palonin tulemisesta Brinkkalaan.

– Palonin tuotevalikoima ja brändi tukee hienosti myös meidän sisältöjämme, joihin mitä suurimmissa määrin kuuluu itse tekeminen, ilo, hyvinvointi ja eettinen kaupankäynti.

Taito Varsinais-Suomella on Taito Shop -ketjuun kuuluva myymälä sekä käsityöstudio Vanhalla Suurtorilla.

 

Paloni avaa ovensa 14.6.

Kesärauha-festivaalin aikana.

Palonin Pop up-myymälä on avoinna

Ma-Pe 10 – 18

La 11 – 16

31.7.2019 saakka

 

Lisätiedot:

Paloni

Minna Särelä 050 589 4131

www.paloni.fi

Taito Varsinais-Suomi

Tiina Aalto 040 554 6188

www.taitovarsinaissuomi.fi

Back To Top