skip to Main Content
Salon Taitokeskus Uudistuu! – Avajaiset 6.9.

Uudistunut Salon taitokeskus viettää avajaisiaan perjantaina 6.9. klo 14 – 18.

Osoite: Rummunlyöjänkatu 2 (Sinisen talon lisäsiipi)

Uutta on muun muassa päivitetyt kutomon ja kässästudion tilat, laajempi Taito Shop -ketjun sisustustuotteiden valikoima sekä ennen kaikkea uusi kumppanimme: Ompelimo Oliina, joka tuo tiloihin tilausompelimonsa, kiinnostavan oman mallistonsa sekä Hoppu Designin valikoiman.

Uudistuksella vahvistamme asemaamme eettisen kuluttamisen ja itsetekemisen kauppana, jossa elämykset ja hyvinvointi ovat keskeisiä arvojamme.

Tilaisuus on muodollisuuksista vapaa, mutta sen verran nostalginen, että paikan päälle saapuu lausumaan sanansa Taito Varsinais-Suomen hallituksen jäsen ja Aboa Vetus & Ars Nova -museon johtaja Johanna Lehto-Vahtera, jonka uran alkujuuret juontavat Sinisen talon kutomoon sekä Salon ammattiopiston tekstiilialan opettaja Kaisa Kopisto, jonka ensimmäinen työpaikka sijaitsi Salon nykyisen taitokeskuksen tiloissa.

Keskusteluun osallistuu myös Sinisen talon omistajaa edustava Jaakko Halkilahti, jonka kanssa keskustellaan siitä, miltä Sinisen talon tulevaisuus näyttää.

Puheenvuorot kuullaan noin klo 16.

Tule tapaamaan tuttuja ja tuntemattomia, tutustumaan syksyn tuleviin kursseihin sekä inspiroitumaan kaikesta ihanasta – käsityöstä.

Mahtavasti tervetuloa!

 

Terkuin,

 

Tiina Aalto

Toiminnanjohtaja 040 554 6188, tiina.aalto@taitovarsinaissuomi.fi

Back To Top